Peloton-idea, josta tuli totta: palveleva rautakauppa auttaa asumaan mukavasti ja fiksusti
syyskuu 26th, 2011 ei aihetta
Kymmenen ihan tavallista suomalaista keskustelee ilmastonmuutoksesta. Seitsemän heistä on sitä mieltä, että olisi valmis tinkimään omasta kulutuksestaan hillitäkseen ilmaston lämpenemistä. Muutama väittää vastaan, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä, mutta kuusi on sitä mieltä, että meidän jokaisen pienistäkin teoista tulee suuria, kun kaikki niitä tekevät. Puolet ryhmästä onkin jo muuttanut käyttäytymistään ja kulutustaan.
Pelottomassa Kesko tarttui asiaan ja fläppipaperille hahmotellusta ideasta on kasvanut Energiaosaaja-konsepti, joka tekee energiafiksusta asumisesta helppoa ja mukavaa. K-raudasta saa kotiinsa energiakartoituksen ja lämpökamerakuvauksen, joista selviää, mitä omassa talossa kannattaisi ensimmäisenä tehdä. Sen jälkeen tarjolla on kaikki asiantuntevasta palvelusta energiasaneerauksen tuotteisiin ikkunatiivisteistä maalämpöön, ja suurimman osan saa myös asennettuna. “Sen lisäksi että asumisen energiankulutusta hillitsemällä voidaan säästää selvää rahaa ja pelastaa ympäristö, parannetaan korjaustoimilla huomattavasti vanhan talon asumismukavuutta. Korjausinvestointi myös nostaa aina talon arvoa ja helpottaa talon myyntiä”, toteaa K-rauta-kauppias Sami Aalto.
Lue lisää Samin ajatuksista, miksi asiakkaiden auttaminen energiatehokkaaseen asumiseen on kannattavaa liiketoimintaa.


