Kaustinen 3. päivä 12:02: Ideoiden show

kesäkuu 7th, 2012 ei aihetta

Kaustisen kansantaiteenkeskuksen auditorio on tullut tiimeille tutuksi viimeisen 50 tunnin aikana paikkana, jossa Pelottoman vetäjät ovat esitelleet keinoja, joilla ideoista tehdään liiketoimintaa. Kolmannen päivän ollessa puolivälissään tiimit kuitenkin kerääntyivät auditorioon esittelemään omat ideansa ideoiden showssa.

Rideshare, Puutarha Katolle, Ruokaa Läheltä ja viisi muuta tiimiä ovat valmistelleet esityksiään myöhään eilisyöhön ja aikaisin tämän päivän aamusta. Nyt heillä on kahdeksan minuuttia aikaa käyttää kaikkia mahdollisia hi- ja low-techkeinoja videohaastatteluista luomutomaatteihin tuomariston vakuuttamiseksi. Lisästressiä tarjoavat yleisössä olevat muut tiimit ja kutsuvieraat.

Stressi on toki perusteltua. Viidenkymmenen tunnin aikana upeaksi hiottu konsepti voi mennä täysin hukkaan, jos sitä ei saa pakattua kahdeksaan minuuttiin. Tänään nähdyn perusteella, kaikki kahdeksan tiimiä ovat tässä onnistuneet. Nyt tuomaristo vetäytyy pohtimaan voittajaa, ja pian tiedetään Peloton Innovation Camp Kaustisen parhaat Pelottomat.

Jätä kommentti:

[ Peloton ]
  • Peloton on pyöräilykisojen ydinjoukko. Siinä kilpailijat ajavat lähellä toisiaan säästääkseen energiaa ja keräävät voimia irtiottoa varten.
  • Peloton on Sitran ja Demoksen yhteisponnistus, joka vauhdittaa energiaviisasta uutta taloutta. Sinä voit olla yksi edelläkävijöistä.
Demos Helsinki