Peloton-rautakauppiaat tapasivat ministeriä

maaliskuu 26th, 2010 Kumppanit, Tapahtuu, Tiedote 1 kommentti

Ministeri Vapaavuori kuulemassa Pelottomasta.

Peloton-rautakauppaketjujen johtajat tapasivat viime viikolla asuntoministeri Jan Vapaavuoren. Hänelle esiteltiin Peloton-lähestymistä energiaviisaaseen asumiseen sekä mietittiin muun muassa alan yhteistoiminnan tärkeyttä.

“Tarvitsemme juuri nyt hyviä malleja, joita kehittää eteenpäin”, ministeri kannusti rautakauppoja.

Uudenlaiset ja selkeät lähestymiset asumiseen, remontointiin ja rakentamiseen ovat tärkeässä roolissa valtakunnallisten päästötavoitteiden saavuttamisessa. Ministeri Vapaavuori on jo aiemmin peräänkuuluttanut alan toimijoiden yhteen hiileen puhaltamista vähähiilisen asumisen edistämiseksi.

“Totta kai eri standardien ja mittareiden tekeminen on haastavaa. Vuonna 2050 rakennuskannasta on uutta ja puolet nykyistä. Olemassa olevaan kantaan tarttuminen on haasteellisempaa, ja silloin tarvitaan uusia keinoja ja rohkeaa lähestymistä”, hän lausui Sitra-talossa järjestetyssä Peloton-tapaamisessa.

Peloton-yhteistyö kannustaa rautakauppiaita näkemään kilpailun yli ja miettimään, kuinka energiaviisas rakentaminen ja kunnostaminen on tehtävä helpoksi ja kannattavaksi asiakkaille. Tuloksia on jo syntynyt: Rautakeskon, Starkin, S-Ryhmän Kodin Terran ja Puukeskuksen johtajat istuutuivat nyt Peloton-työpajojen jälkeen saman pöydän ääreen ja sopivat lähtevänsä miettimään yhdessä energiatehokkuutta, sekä muun muassa kuinka tavarantoimittajien kanssa voi sopia pelisäännöistä.

Sitran puolelta ministerin ja Peloton-tiimin ottivat vastaan Sitran yliasiamies Mikko Kosonen sekä Sitran energiaohjelman johto.

Ministeri ja rautakauppojen johtajat kaikki kokevat että kuluttajansuoja, säädökset, terminologia sekä laskentatavat hiilidioksidipäästöistä ja energiankäytöstä ovat sekavia, ja että toimimalla yhdessä saavutetaan sekä myyjien, asiakkaiden että muun yhteiskunnan etuja.

“Katse sisään- ja taaksepäin”

maaliskuu 16th, 2010 Kumppanit ei kommentteja

“Vietin nuoruuteni metsässä. Rämmin suossa ja hytisin yöt laavulla. Sain partiopaitani rintamuksen täyteen hienoja merkkejä. Kun täytin 18, lopetin partion, sotkin tukkani rastoille ja ostin vanhan Ford Transitin. Maalasin sen täyteen hopeisia tähtiä ja kaasuttelin maailman festivaaleille ja metropoleihin. Ahnehdin uusia kokemuksia, paikkoja ja ihmisiä.

Kun sain ensimmäisen työpaikkani, olin niin hämmentynyt rahasta, että lensin ulkomaille tuhlaamaan sen. Monta kertaa vuodessa. Sain uuden työpaikan ja vielä uuden. Ja aina vaan lensin ja jahtasin uutta, kartoittamatonta paikkaa maailmalta. Istuin tupakka suussa baarin pöydässä ja nauroin nuoruudelleni. Kylmille metsille ja vetisille vaelluskengille.

Eräänä yönä en saanut unta. Seisoin jäällä ja katsoin taivaalle. Kaivoin vaelluskengät kaapista. Kieltäydyin Lontoon-reissusta ja hyppäsin junaan. Kävin Rovaniemellä, Hangossa ja Lappeenrannassa. En lähtenyt kesällä Aasiaan tai Amerikkaan. Lähdin purjeiden voimalla Porvooseen. Kuuntelin merta ja tuulta. Tunsin tulleeni kotiin.

Vähähiilinen elämä ei ole luopumista. Se on löytämistä. Omien juurien arvostusta, rauhoittumista, rajaamista. Kun oma pieni paikallinen elinpiiri on tarpeeksi rikas ja rakas, ei tarvitse lähteä merta edemmäs etsimään parempaa.”

Anna-Kaari Hakkarainen
Toimituspäällikkö, Olivia-lehti

Hakkarainen osallistui syksyllä 2009 elämäntapamedioiden Peloton-työryhmään.

Koulujen kasvisruokapäivä ei pelota Fazer Amicaa

maaliskuu 8th, 2010 Kumppanit 2 kommenttia

Fazer Amican Leila Fogelholm ja Ulla Hakulinen.

“Eri puolilla Suomea keskustellaan kasvisruuan lisäämisestä koulujen ruokalistalle. Iso haloo heräsi Helsingissä, jossa ehdotettu koululaisten viikoittainen ”pakollinen” kasvisruokapäivä herätti mitä ihmeellisimpiä vasta-argumentteja. Arveltiin niin anoreksian kuin ilmavaivojen ja hajuhaittojen lisääntyvän ja kaikkea siltä väliltä. Nyt meillä on kuulemma pakkoruotsin lisäksi pakkokasvikset.

Kasvisruokaa syödään jo nyt kouluissa hyvällä ruokahalulla, mm. pinaattiletut ja puuroateriat ovat lasten suosikkiruokaa. Asiasta on nostettu meteli aivan turhaan. Kasvikset kuuluvat ilman muuta terveelliseen ruokavalioon, mutta osa lapsista ja nuorista syö niitä kovin kitsaasti. Lämmin kasvisruoka kerran viikossa on oiva tapa saada koululaiset syömään enemmän kasviksia ja tottumaan siihen, että kasvikset ovat tasavertainen raaka-aineryhmä muiden rinnalla. Onhan koulussa ollut jo kauan ”pakkokalapäivä” kerran viikossa, mutta siitä ei ole metelöity.

On harmi, että tästä uudistuksesta nousi tällainen häly. Olisiko häly ollut pienempi, jos muutoksen keihäänkärkenä olisi ollut kasvatuksellisuus, kasvisruokien terveellisyys sekä kausiruoka-ajattelun parempi hyödyntäminen koulujen ruokalistasuunnittelussa kuin kasvisruokien liharuokia myönteisemmät ilmastovaikutukset? Fazer Amicassa nähdään, että nämä kaikki tekijät yhteensä on hyvä syy lisätä kasvisruokatarjontaa niin kouluissa kuin henkilöstöravintoloissa.

Kasvisruuan ei ole tarkoitus olla vegaaniruokaa, vaan se voi tarvittaessa sisältää maitotuotteita ja kananmunia. Näillä eväillä ruokien ravintosisältö pysyy hyvänä ja vaihtoehtojen määrä on todella suuri.

Fazer Amica tulee panostamaan vahvasti kasvisruokien kehittämiseen ja valmistamiseen. Tarjoamalla hyvän makuisia ja näköisiä sekä riittävästi täyttäviä kasvisruokia päästään tästä kasvisruokapelosta. Kenties tulevaisuudessa kasvisruokaa on ruokalistalla yhä useammin ja silloin voidaan vain muistella ihmetellen tätä outoa hälyä.”

Ulla Hakulinen, laatupäällikkö
Leila Fogelholm, ravitsemusasiantuntija

Kirjoittajat osallistuivat Fazerin Amican tiimissä Peloton lounas- ja henkilöstöravintoloiden vertaiskoulutukseen.

“Rautakaupat siirtyvät mantroista tekoihin”

helmikuu 28th, 2010 Kumppanit 1 kommentti

Rautakeskon asiakkuusjohtaja Tuulikki Markkula näkee viisaan energiankäytön osana vallitsevaa asennemuutosta.


“Tyttäreni oli hedelmäostoksilla ystävättärensä kanssa. Pian ilmeni, että nuorten valinnat poikkesivat lähes täysin toisistaan. Tyttäreni koriin päätyivät ulkonäöltään mahdollisimman herkulliset mutta opiskelijakukkarolle sopivat kauden vitamiinipommit. Ystävättären valintaperuste oli kuljetuksen ympäristökuormituksen minimointi: mitä lähempänä hedelmän alkuperämaa oli, sitä todennäköisemmin tuote löytyi korista. Harva osaa yksiselitteisesti kertoa, kumpi koreista olisi hedelmien koko elinkaari huomioiden ollut ympäristön kannalta parempi, mutta esimerkki kuvaa mielestäni hyvin käynnissä olevaa asennemuutosta.

Kasvava joukko tavallisia kuluttajia, merkittäviä vaikuttajia, pelottomia edelläkävijöitä haluaa omilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttaa kulutuksen suuntaan ja ympäristön tilaan. Jopa Yhdysvaltain Suomen uusi suurlähettiläs Bruce Oreck kertoo pitävänsä ympäristöä suurimpana haasteena, eikä esimerkiksi lamaa, terrorismia tai maailman rauhaa.

Jokainen meistä tekee päivittäin energiankulutukseemme vaikuttavia ratkaisuja – miten asumme, liikumme, syömme, kulutamme. Vielä emme välttämättä tee tietoisia ympäristövalintoja ostaessamme hedelmiä, mutta todennäköisesti pohdimme energiakulutusta, kun olemme ostamassa autoa tai rakentamassa omakotitaloa.

K-rauta ja Rautia lähtivät Peloton-hankkeeseen Rautakeskon “sateenvarjon” alla mukaan ensimmäisten joukossa. Pidän rautakauppojen osallistumista hankkeeseen erittäin tärkeänä, sillä muodostaahan asuminen noin kolmasosan yksityisen suomalaisen hiilijalanjäljestä.

Peloton-hanke on syksyn kuluessa virinnyt vauhtiinsa. On ollut kannustavaa kokea, miten ideointivaiheeseen mukaan lähteneet kauppiaat ja alan myyjät kokevat aidosti omakohtaista vastuuta löytää parempia malleja viedä kehitystä vastuullisempaan suuntaan. Haluan uskoa, että olemme siirtymässä ympäristöystävällisyysliturgian toistamisesta ja viranomaismääräysten noudattamisesta innovatiivisten ideoiden ja käytännön tekemisen aikakaudelle.

On erittäin tärkeää, että me suomalaiset kaivamme innostavat, houkuttelevat ja pelottomat energiatehokkaat ideat esiin jatkojalostukseen, konseptointiin ja parhaassa tapauksessa haudottavaksi uusiksi liikeideoiksi. Ei kuitenkaan kannata lannistua, jos mieleen ei heti tule uutta mullistavaa, suurta ajatusta. Annetaan aivoille hetki aikaa kehittää Pelottomia ideoita.”

Tuulikki Markkula
Rautakesko Oy, asiakkuusjohtaja

[ Peloton ]
  • Peloton on pyöräilykisojen ydinjoukko. Siinä kilpailijat ajavat lähellä toisiaan säästääkseen energiaa ja keräävät voimia irtiottoa varten.
  • Peloton on Sitran ja Demoksen yhteisponnistus, joka vauhdittaa energiaviisasta uutta taloutta. Sinä voit olla yksi edelläkävijöistä.
Demos Helsinki
Sitra