Peloton Innovation Campin ensimmäinen aamu lähti käyntiin spagetista, lankakerästä ja vaahtokarkeista. Jokaista tiimiä odotti paperipussi, jonka sisällöstä piti rakentaa 10 minuutissa mahdollisimman korkea rakennelma. Ja pointti oli? Tähdentää, että kehitystyössä suunnittelua tärkeämpää on kokeilu. Rakennelmaa pitää pystyttää uudestaan ja uudestaan, niin paljon kuin aika sallii. Marshmallow Challengessa pärjäävät yleensä parhaiten arkkitehdit ja – esikoululaiset. Päivän sana on prototyypitys.
Leiritiimit kokoontuivat ensin hetkeksi yhteen saliin ennen vetäytymistä onkaloihinsa rakentamaan protoja ideoistaan. Demoksen Tuuli laittoi salin miettimään maailmaa ilman energiaa ja öljyä. Tai maailmaa, jossa niitä käytetään jopa 90 % vähemmän kuin nyt.
“Kaikilla on omat argumenttinsa keksiä ja käyttää vähäenergisiä tuotteita ja palveluita. Tämä on myös vahvuus, sillä hyvät jutut ovat hyviä monelta kantilta. Olkoon veturina sitten ilmasto ja ympäristö, raha, tyyli, arvot, työllistyminen, aluekehitys, säästeliäisyys tai yleinen pöhinä ja uudet ilmiöt”, Tuuli luetteli.
Demoksen Roope taas piti lyhyen historian oppitunnin. Voimme nähdä isoja, toistuvia syklejä aina 1800-luvulta asti. Talous- ja resurssikriisit ovat aina puskeneet myös voimakkaita, kaiken mullistavia innovaatioryppäitä. Mikä on vähähiilisen maailman höyryveturi, massatuotettu auto tai iPhone?
Terveiset Seinäjoen Framista ja ensimmäiseltä Peloton-leiriltä! Tiimit saapuvat tunnin päästä ja Demoksen leiri-isännät ja -emännät juoksevat vielä viimeisiä ohjeita seinille ja katsovat kahvikupit ojennukseen.
“Mieletön porukka on paraikaa matkalla ja hieman jännittää! Yhteensä 60 innokasta on lupautunut heittäytyä kahdeksi päiväksi kehittämään kuudesta loistoideasta uusia, yhteisiä tapoja viettää hyvää elämää ja vastata ilmastonmuutoksen haasteeseen”, kommentoi leirin järjestävän Demos Helsingin tutkija Maria Ritola aamutuimaan.
Konsepti on ennennäkemätön: vähäpäästöisen ja energiaviisaan elämän ideat edistävät kukin omalla tavallaan uusia tapoja liikkua, syödä ja asua. Idearaakileet kuten liikkuva lähiruoka-auto, hukkatilojen käyttöönotto, potkukelkat kevyen liikenteen ajurina sekä pienvoimalaitos jalostetaan kahden päivän puristuksessa valmiiksi konsepteiksi. (Katso kaikki ideat.)
“Halusimme aloittaa Etelä-Pohjanmaalta. Täällä on vahva yrittäjyysperinne eikä hulluuttakaan ole pelätty. Tärkeintä on lähteä suoraan hommiin ja rakentaa innostavia prototyyppejä, jotka voivat levitessään mullistaa totuttuja elintapojamme”, Ritola kertoo.
Peloton Innovation Camp on ensimmäinen kahdesta leiristä, toinen pidetään Helsingissä 1.–2.12. Yli 300 innokkaasta hakijasta valittiin Seinäjoelle 60 ja Helsinkiin 80. Osallistujien kirjo ulottuu aina opiskelijoista muotoilijoihin ja kaupunkiaktivisteihin, sekä toimitusjohtajista virkamiehiin ja taiteilijoihin.
Peloton-alumnit Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirissä aloittavat joka toinen lauantai Turussa kokoontuvan vertaisryhmän, jossa Arjen arkkitehdit -ryhmän ajatuksia monistetaan eteenpäin kaikille mukaan haluaville. Pienten lasten vanhemmat miettivät keskenään taustamateriaalit tukenaan miten energiaviisas arki oikeasti onnistuu.
Teemat on jaettu ympäristöön, asumiseen, liikkumiseen, kierrrätykseen, liikkumiseen ja matkailuun sekä ruokaan. Ohjelmassa on ainakin teoriaa, keskustelua, kädentaitoja, retkiä ja kierrätysmateriaalien käyttämistä. Myös pelejä, leikkejä ja kirjoja mietitään, sekä perehdytään lähiruokaan, luomupiireihin ja ekokauppoihin. Tapaamiset pidetään joka toinen lauantai Perhekeskus Marakatissa klo 10–12.
“Lapsen osallisuus ja perheen yhteinen tekeminen ovat tärkeitä. Perheissä, joissa on pieniä lapsia tehdään suuria ja usein ainutkertaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat energiankäyttöön. Missä asumme, miten liikumme, mitä perheemme syö, mitä perheeseemme hankintaan ja mistä? Arjen valinnoilla pystymme luomaan kasvaville lapsillemme myös hyviä malleja, jotka siirtyvät sitten nuoren mukana hänen omaan arkeensa”, MLL:n Minna Maanpää kertoo.
Lisätietoa MLL:n sivuilta.




