Yhtä mieltä oltiin siitä, että Suomen tulevaisuuden tavoitteet energiankulutuksen
ja päästöjen dramaattisesta laskemisesta vaikuttavat merkittävästi rautakauppa-alaan
ja luovat liiketoiminnalle uusia mahdollisuuksia.
Tuoreen valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan rakennusten
energiankäyttö aiheuttaa tällä hetkellä yli 30 % Suomen kasvihuonepäästöistä.
Tavoite on, että vuonna 2050 siitä aiheutuu enää 1 % päästöistä. Tämän kokoluokan
muutokset vaativat kokonaan uusia toimintamalleja ja osaamista. Näiden ideoiminen
oli Peloton-työpajan tavoite.
Työpajassa olivat mukana Puukeskus, Rautakesko, S-ryhmä ja Starkki. Kaksi päivää
työskentelyä kilpailijoiden kesken loi yhteistä näkemystä tulevaisuudesta, mutta myös
positiivista painetta ryhtyä visioista tekoihin ensimmäisenä "Kun näitä käsitellään
vain oman yrityksen sisällä, vaikutukset jäävät helposti paljon pienemmiksi", toteaa
Starkin rakentajapalvelumyyjä Ismo Hiitola.

Starkkilaiset kuuntelevat Rautakeskon Jesse Metherin ideoita.
Uudet ratkaisut vaativat vankkaa ammattitaitoa
Kahden päivän aikana Peloton-työpajassa syntyi neljä ideaa ilmastoystävällisen ja
energiatehokkaan asumisen vauhdittajaksi: joka talon kulutuslaskuri verkkoon,
avaimet käteen -energiaremonttipalvelu, uusi TaloTohtori-ammattikunta ja alan
yhteinen hiilijalanjälkimerkki. Todettiin, että uudet ratkaisut hyödyttäisivät niin
kauppaa kuin asiakastakin: kauppa pystyy tarjoamaan suurempia kokonaisuuksia ja
asiakas säästyy monen tahon kanssa asioimisen vaivalta.

Tero Raatikainen Kodin Terrasta, Outi Kuittinen Demos Helsingistä, Jesse Mether Rautakeskosta ja
Anne Koskinen Starkista kehittävät avaimet käteen -energiaremonttipalvelun konseptia.
Haasteeksi rautakauppiaat kokivat asiakkaiden pitkäjänteisyyden puutteen:
energiatehokkaat ratkaisut maksavat usein itsensä takaisin vasta pitkällä aikavälillä,
mutta ostohetkellä edullinen houkuttaa.
Kuitenkin osallistujat tunnistivat roolinsa vaikuttajina: "Voimme kertoa
palvelutilanteessa paremmin, mitä eroa valinnoilla on. Me voimme kasvattaa
asiakasta ajattelemaan ostopäätöksen pitkän aikavälin vaikutuksia", kommentoi
myymäläpäällikkö Pauliina Partanen Nurmijärven Rautiasta.
Energiatehokkaiden kokonaisratkaisujen tarjoaminen ja perusteleminen vaatii
rautaista ammattitaitoa kaikilta ketjuohjauksesta myyjiin ja asentajiin. Tiedon
saatavuutta ei koeta ongelmaksi, mutta sen tuominen arkipäivän asiakaskohtaamisiin
edellyttää henkilökunnan motivoimista ja ammattitaidon kasvattamista.
"Energiansäästön ympärille voidaan rakentaa urapolkuja ja palkan kehitystä ja tuoda
kaivattua nostetta alalle", pohtii myyntipäällikkö Tero Raatikainen Tuusulan Kodin Terrasta.
Ajatushautomo Demos Helsingin ja Sitran Peloton-hanke aktivoi eri alojen organisaatioita luomaan
tuotteita, palveluita ja sosiaalisia innovaatioita, joiden tekevät suomalaisten merkittävistä ekologisista
valinnoista helppoja ja innostavia. Syksyn 2009 aikana Peloton-työpajoihin osallistuvat myös
elämäntapamedioiden toimittajat, lounas- ja henkilöstöravintolat sekä pienten lasten vanhemmat.