Kaakkois-Suomen matkailu
Kaakkois-Suomen matkailun edelläkävijät kokoontuivat 11.-12.4.2013 Pyhtään Patruunantaloon kehittämään uusia kuvioita kestävän matkailun edistämiseksi. Mukana oli kattava joukko matkailualan ammattilaisia Kouvolan, Kotkan, Haminan, Imatran ja Lappeenrannan seuduilta. Tuloksena syntyi neljä uutta konseptia: paikallisia oppaita matkailijoille tarjoava Luotsi, Keisarilliset Kosket -teemaloma, talvimatkailua edistävä Kaakon Pimeät viikot sekä Kymijoen monia ulottuvuuksia avaava Tumma Joki. Tutustu konsepteihin tarkemmin viereisistä linkeistä.
Lataa työpajan materiaalit
KeisarillisetKosket (pdf) Pimeä Kaakko (pdf) Luotsi (pdf) Tumma Joki (pdf)
Helsingin Seutu
Helsingin seudun ympäristöpalvelut tuottaa säännöllisesti tietoa alueen päästöistä. HSY:ssä tiedetään, miten päästöt esimerkiksi henkeä ja työpaikkaa kohden ovat seudulla 10 vuoden aikana kehittyneet. HSY:n kanssa järjestetyissä kahdessa työpajassa luotiin uusia toimintamalleja sille, miten tätä tietoa voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää. Mukana oli sekä alueen kuntien ammattilaisia että yritysten ja järjestöjen innovaattoreita. Oheisessa pdf-tiedostossa on yhteensä seitsemän konseptia, joiden avulla päästöjä vähennetään tehokkaasti ja jotka auttavat hyödyntämään ilmastotietoa strategisessa suunnittelussa. Työpaja järjestettiin HSY:n, Demos Helsingin ja Culminatumin yhteistyössä..
Lataa työpajan materiaalit
HSY:n ja Demos Helsingin yhteiset työpajat huhti-toukokuussa 2012 Helsingin ilmastostrategian valmistelemiseksi. (pdf)
Tampere
Tampereen kaupunki- ja liikennesuunnittelun ja muut kaupunkiympäristön kehittämisen portinvartijat kokoontuivat 21.-22.3. Marttisiin, Virroille kehittämään ekotehokasta Tamperetta. Syntyi viisi konseptia, joista yksi saa tamperelaiset vihertämään sisäpihansa ja siinä sivussa luomaan Uuden Tampereen, toinen tuo lähipalvelut yhteen ruokkimaan toistensa kannattavuutta, kolmas kehittää ratikasta käytettävän innovaatioympäristön, neljäs tekee työmatkailusta luksusta kutsujoukkoliikenteen avulla ja viidennessä kokeillaan uusiutuvia energiajärjestelmiä oikeassa mittakaavassa. Tutustu niihin tarkemmin viereisistä linkeistä. Työpajan järjesti Demos Helsingin kanssa
ECO2 – Ekotehokas Tampere 2020.
HR-ammattilaiset
Työpaikka vaikuttaa harrastusten ja kodin kanssa eniten hiilijalanjälkeemme. Siksi HR-ammattilaiset ovat ainutlaatuisessa asemassa auttamassa työntekijöitä energiaviisaaseen elämään. Pyhtään Patruunantalossa 8.-9.9.2011 järjestetyssä työpajassa HR- ja ympäristövastuun ammattilaiset kehittivät uusia energiafiksuja tuote- ja palvelukonsepteja, jotka nostavat yritysten uusiutumis- ja innovaatiokyvyn uudelle tasolle, vapauttavat ihmisten arjen pyöritykseen käyttämää aikaa ja lisäävät työmotivaatiota. Mukana olivat Aalto yliopisto, Biolan, Fazer, Helsingin kaupunki, HOAS, Hong Kong -tavaratalot, Ekocentria, Kiitos HR-palvelut, Sitra, Stora Enso ja YTHS. Katso oikealta kehitetyt konseptit.
Päivittäistavarakaupan ammattilaiset
Päivittäistavarakaupan ammattilaiset kokoontuivat yhteen Mäntsälän Hirvihaaran kartanossa 3.-4.2.2011 kehittämään palveluita ja tuotteita, joilla luodaan vähähiilistä ruokakulttuuria. Paja toteutettiin yhteistyössä
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman kanssa. Mukana olivat S-ryhmä, Stockmann, M-kauppiaat, Makumaku, Anton&Anton, Juuren Puoti ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Katso oikealta, millaisilla palveluilla uusi ruokakulttuuri syntyy.
Tulevaisuuden liikkumisen tekijät
Erilaisten liikkumisen toimijat kokoontuivat yhteen Pyhtään Patruunantaloon 14.-15.12.2010 kehittämään palveluita, joilla työhön liittyvästä liikkumisesta tulee kestävää ja kustannustehokasta. Paja toteutettiin yhteistyössä
Motivan liikkumisen ohjauksen asiantuntijoiden kanssa. Mukana olivat City Car Club, Green Event, Green Riders, HSL, Linea Konsultit, Pöyry, Ring Road International, Sito, Suomen Taksiliitto, YY-Optima ja Valonia. Katso oikealta, millaisilla palveluilla töihin ja töissä voisi liikkua työntekijää ja ilmastoa helpottaen.
Viestinnän ammattilaiset
Viestinnän ammattilaisten kanssa mietittiin 2.–3.12.2010 Hirvihaaran kartanossa miten siirtyä energiansäästöpuheesta elämäntapaviestintään. Kuulimme tutkija Martti Puohiniemen tuoreita tutkimustuloksia ympäristötietoisuudesta sekä kuulimme brittiläisen the Guardian -lehden sustainability manager Carrina Gaffneyn terveiset Peloton-jengille: viiden kohdan vinkkilista kertoo millaista on toimiva ilmastoviestintä. Rakensimme ryhmissä neljää Peloton-ideaa viestinnän keinoin pidemmälle. Mukana olivat mm. Työmaa, Hill & Knowlton, Taitomylly, Suomen ympäristökeskus, HSL, CSC, Lahden kaupunki, Tampereen kaupunki, Motiva, Valonia ja Ympäristöministeriö.
Keski-Suomen ilmastostrategia
Keski-Suomen energia- ja ilmastoasiantuntijat kokoontuivat ruokkimaan alueen Baltic Climate -strategiaa kaksipäiväisessä työpajassa Hirvensalmen Satulinna-kartanossa 25.–26.11.2010. Peloton-yhteistyöstä vastaava BalticClimate-projektipäällikkö Hannu Koponen esitteli nykysuunnitelmaa, jonka jälkeen ryhdyttiin töihin. Kaksipäiväisen työpajan aikana strategiaa lähestyttiin eri kulmista, muun muassa kehittämällä neljä konkreettista konseptia, jollaisia voisi lähteä ajamaan. Kaikki ryhmät päätyivät toteamaan, että on tärkeää löytää sellaisia tapoja edistää energiaviisautta, jotka tukevat myös paikallistaloutta ja alueen erityispiirteitä. Ideoita kehitettiin biokaasusta, strategian lanseerausviestinnästä, mini-Suomesta ja bioenergiabisneksestä. Tärkeätä on helpottaa uusien elämäntapoja syntymistä.
Isännöinnin ja vuokra-asumisen ammattilaiset
Asuminen muodostaa yli 30 prosenttia jokaisen suomalaisen hiilijalanjäljestä. Peloton-työpajassa 22.–23.11.2010 Pyhtään Patruunantalossa isännöinnin ja vuokra-asumisen ammattilaiset – asumisen portinvartijat – pohtivat, miten alentaa asumisen energiankulutusta luomalla alalle uusia palveluita ja keinoja saada asukkaat mukaan.Mukana olivat HOAS, VAV, Isännöintiliitto, Matinkylän huolto, Kiinteistötahkola Oulu, Kaukajärviosuuskunta, Isännöintiverkko ja Ekokumppanit. Ideoita syntyi runsaasti ja jatkokehittelyn tulokset näät oikealla.
Ruokatoimittajat ja kotitalousopettajat
Ruokatoimittajille ja kotitalousopettajille suunnattu työpaja pidettiin 10.–11.9.2010 Pyhtään Patruunantalossa. Ruokatoimittajat ja kotitalousopettajat ovat vaikuttavat keskeisesti, mitä ja miten suomalaiset kokkaavat ja syövät. Näistä päätöksistä muodostuu ruokailijoiden ilmastokuorma. Työpaja oli osa hallitusohjelmaan kirjattua Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmaa. Aiheena oli vastuullinen ruokakulttuuri. Työpajassa kehitettiin ympäristön ja ihmisten kannalta kestäviä toimintatapoja ja konkreettisia välineitä niistä viestimiseen.
Kotimaan matkailu
Kotimaan matkailijat tapasivat 21.–22.9.2010 Mäntsälän Hirvihaarassa. Mitä matkailualalle tapahtuu, kun lähimatkailun kysyntä ryöpsähtää kasvuun? Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa matkailualan kannalta? Millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia, tuotteita ja palveluita löydämme jo nyt? Kotimaan matkan päästöt ovat 80 prosenttia pienemmät kuin Tukholman-risteilyn ja jopa 90 prosenttia pienemmät kuin Kanarian-loman. Matkailu rakentaa myös elämäntapoja laajemminkin. Työpajassa mietittiin sekä viestintää että täysin uusia palvelukonsepteja.
Lounas- ja henkilöstöravintolat
Ruoka on merkittävä ilmastopäästöjen lähde ja energiankuluttaja. Joka toinen suomalainen syö päivittäin lounaspaikassa, laitosruokalassa tai ravintolassa. Peloton-työpaja kokosi parikymmentä ravintola- ja suurkeittiöalan ammattilaista etsimään ratkaisuja vähähiiliseen lounasruokailuun ja ideoimaan uusia, joukkoruokailun ilmastokuormaa keventäviä tuotteita ja palveluita. Osallistujien mukaan tulevaisuuden joukkoruokailun suunnannäyttäjiä voivat olla hilijalanjälkimerkinnät, kausiruoka ja kasvispainotteisuus. Työpajan yhteistyökumppaneita olivat mm. Fazer Amica, Lahden Ateria, Unica ja Turun ammatti-instituutti.
,
Rautakaupan ammattilaiset
Rautakauppiaat saapuivat Mäntsälän Hirvihaaran kartanoon 2.–3.11. Kattava talon energialaskuri, hiilijalanjälkimerkki ja kokonaisvaltaiset palvelut ovat ratkaisuja asumisen ilmastokuorman pienentämiseen. Tähän tulokseen tultiin kun parikymmentä rautakaupan ammattilaista mietti energiansäästön edistämistä ja alansa tulevaisuutta. Mitä kaupassa on tarjolla ja mitä meille myydään ratkaisee sen, mitä ostamme. Ammattilainen osaa kertoa, mikä on paras vaihtoehto. Peloton-työpajoissa rautakaupan ammattilaiset kehittivät yhdessä ekotehokkaampaa maailmaa ja uutta bisnestä. Työpajassa olivat mukana Puukeskus, Rautakesko, S-ryhmä ja Starkki.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Peloton-ryhmä oli arjenarkkitehdit eli pienten lasten vanhemmat. He kokoontuivat neljään otteeseen Turun Vanhan Suurtorin kupeessa syksyllä 2009. Lapsiperheiden aikuiset tekevät suuria elämänmittaisia päätöksiä ja päivittäisiä pieniä valintoja: missä asutaan, mitä kaupasta ostetaan ja miten koko karusellia pyöritetään. Tapaamiskerroilla pohdittiin, kuinka energiatehokas ruokailu, liikkuminen ja asuminen voivat olla vaivattomia elämäntapavalintoja. Yhteistyökumppanina toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri.
Elämäntapamediat kokoontuivat Mäntsälän Hirvihaaran kartanossa kaksipäiväiseen työpajaan 26.–27.11. He kehittivät monimutkaisia visioita tulevaisuuden (media)kuluttajasta. Elämäntapamedioiden tehtävänä on kertoa uusista ilmiöistä, tuotteista ja muiden ihmisten valinnoista niin asumisessa, ruoassa, harrastuksissa, tavaroissa kuin matkoissa. Lehdet ja tv-ohjelmat rakentavat käsitystä siitä, mitä on hyvä elämä. Lampunvaihtovinkkien sijasta Pelottomat toimittajat ja ohjelmantekijät kertovat inspiroivia ja asiantuntevia tarinoita vähähiilisestä elämäntavasta. Mukana olivat mm. Bonnier Publications, A-lehdet, Image Kustannus ja Sub TV.